TIEDOTUSVÄLINEILLE
Pohjois-Kymen musiikkiopisto on yksityinen, Suomen suurimpiin
musiikkioppilaitoksiin kuuluva taiteen perusopetusta antava alueopisto.
Opiston sijaintikunta on Kouvolan kaupunki, muut osakaskunnat ovat Iitin ja Luumäen kunnat. Opetusta annetaan kaikissa osakaskunnissa sekä useissa toimipisteissä eri puolilla Kouvolaa.
Oppilaita Pohjois-Kymen musiikkiopistossa on kaikkiaan noin 1250,
työntekijöitä noin 80. Opetusta annetaan noin kolmessakymmenessä eri
instrumentissa musiikkileikkikoulussa, perus- ja opistotasolla sekä
aikuis- ja avoimella osastolla. Aineryhmiä opistossamme on kaikkiaan
kahdeksan, minkä lisäksi oppilaat voivat osallistua oopperatoimintaan
ja yhteismusiikkiin lukuisissa orkestereissa ja pienyhtyeissä.
Opetuksella tuetaan tavoitteellista musiikin harrastusta ja oppilaan kokonaisvaltaista kehitystä yksilöinä ja ryhmän jäsenenä. Opetuksen kehittämistä ohjaavat myös muutokset ja tarpeet kansainvälisessä kehityksessä. Oppilaitos toimii yhteistyössä muiden oppilaitosten ja kulttuurielämän kanssa niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla.
Pohjois-Kymen musiikkiopiston logo (EPS-tiedosto, 230 kt)
Pohjois-Kymen musiikkiopiston logo (BMP-tiedosto, 594 kt)
K9-logo, punakeltainen (TIF-tiedosto, 1 Mt)
K9-logo, punakeltainen (JPG-tiedosto, 26 kt)
TUNNE-logo(EPS-tiedosto, 210 kt)
Pohjois-Kymen Suzuki-soittajat (JPEG-tiedosto, 536 kt)
|