Kymi Brass 2017 lauantain iltakeikka: Lauri Porra Flyover Ensemble

4.11.2017 klo 22:00 - 23:30€8 – €10
Loading Events
  • This event has passed.

Monialaisena basistina ja säveltäjänä ympäri maailman tunnettu Lauri Porra tuo Flyover Ensemble -kokoonpanonsa Kymi Brass -tapahtumaan lauantaina 4.11. klo 22 hotelli Vaakunan ravintola Aulaan!

Suomen-kiertueeseen kuuluvan Kouvolan keikan kokoonpanossa soittavat Lauri Porran (basso) lisäksi Mikko Kosonen (kitara), Aki Rissanen (koskettimet), Juho Viljanen (pasuuna) sekä Olli Krogerus (rummut).

”Suuri osa musiikista on uutta ja kuullaan ensimmäistä kertaa kiertueella, ja musiikki äänitetään myöhemmin syksyllä seuraavaa levyä varten”, Lauri Porra kertoo.

Rockia, jazzia, klassista ja elokuvamusiikkia yhdistelevät illat pitävät sisällään tunnelmallisten jaksojen vastapainoksi muusikkojen esittämien huikeiden soolojen ilotulitusta. Kokonaisvaltaisen elämyksen täydentävät visuaaliset elementit:

”Suurimmalla osalla keikoista tullaan näkemään audiovisuaalinen konsertti, jossa tunnelmalliseen musiikkiin yhdistetään Emma Luukkalan ja Moona Pennasen erikseen konserttikiertuetta varten kuvattua elokuvallista videokuvaa, jota täydentävät Jere Suontauksen rakentamat valot”, Lauri jatkaa.

Metalliyhtye Stratovariuksen basistinakin tunnettu Lauri Porra on julkaissut urallaan kolme sooloalbumia sekä säveltänyt musiikkia useisiin elokuviin ja tv-sarjoihin, viimeisimpänä mainittakoon Napapiirin sankarit 3, jonka scoremusiikki on Porran käsialaa.

Myös isoisoisänsä Jean Sibeliuksen musiikkia uudelleensovitettuna esittänyt Lauri on saanut juuri valmiiksi Entropia-sinfoniaorkesterilevynsä yhdessä Lahti Sinfonian kanssa, levyllä orkesteria johtaa Jaakko Kuusisto ja solisteina esiintyy Porran itsensä lisäksi mm. Paperi T. ja syksyn Suomen-kiertueen lisäksi hän esiintyy tänä vuonna Entropia-bassokonserttonsa kanssa vielä muun muassa Trondheimissa ja USA:ssa New Bedfordissa.

Kuva Jarmo Katila

Details

Date:
4.11.2017
Time:
22:00 - 23:30
Cost:
€8 – €10
Website:
www.kymibrass.com

Organizers

Kymi Brass XXI 2022
Pohjois-Kymen musiikkiopisto

Venue

Vaakuna Sali
Hovioikeudenkatu 2
Kouvola, 45100 Suomi
+ Google Map
Phone
+358452652503
View Venue Website

Leave a Reply